sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Hveragerðin kuumat lähteet

Halusin lähteä etsimään luonnon kuumia lähteitä ja tiesin, että Hveragerðin takana vuorilla valuu joki, johon sekoittuu kiehuvaa vettä kuumista lähteistä. Joen vesi on lämmintä ja uimakelpoista. Paikallisbussien sunnuntaiaikataulut kuitenkin romuttivat suunnitelmani ja olin jo ihan jäämässä kotiin opiskelemaan ja leipomaan sunnuntaiksi, kun Minna soitti ja sai minut 15 minuutin varoitusajalla valmiustasolta 0 täyteen valmiuteen lähtemään vuorille. Puin, pakkasin, tein eväät ja haukkasin jopa jotain aamiaista ja ryntäsin bensa-asemalle, josta Minna ja Astrid nappasivat minut kyytiin. Astrid oli saanut lainattua auton kämppikseltään ja tytöillä oli samat suunnitelmat kuin minulla oli ollut.

Rikkinäiseltä bensa-asemalta selvittyämme (pistoolin letku oli irti) palloilimme Reykjavikin kehätiellä osaamatta poistua oikeasta liittymästä. Paikallinen oli joskus maininnut minulle, ettei Islannissa oikein harrasteta tieviittoja ja mekin totesimme tämän. Viimein pääsimme ulos kaupungista käyttäen minun retkikarttaani. Hveragerðin kylä on 45 km:n päässä Reykjavikista vuorien juurella. Ajoimme pikkuisen kylän läpi niin pitkälle kuin tietä riitti. Dalafell-tunturin juurella on parkkipaikka, johon jätimme auton ja jatkoimme jalkaisin vaellusreittiä pitkin.

 
Dalafell
Vastassamme oli heti syvistä lammikoista ja kuopista kohoavia höyryvanoja ja tuttu kananmunan haju. Paikka oli uskomattoman kaunis ja upea: talvisen kellertävän heinän ja punaisen hiekan keskellä pulputtivat sameat, turkoosin väriset padat, joiden ympärillä kasvava sammal oli vihreämpää kuin olen koskaan nähnyt. Kipusimme retkeilyreittiä pitkin vuorenrinnettä ylös. Emme aivan tarkalleen tienneet, missä tämä kylpykelpoinen joki oli, mutta oletin sen löytyvän pohjoisempaa kuumien ja kylmien lähteiden lähettyviltä. Polku ei noussut aivan tunturin huipulle, mutta Dalafellin länsirinteeltäkin aukesi huikeat maisemat alas laaksoon, jossa virtasi lopulta Hveragerðiin laskeva joki. Katsoessamme taaksemme näimme meren.

Sunnuntaiksi oli ennustettu huonoa säätä, mutta sade ainakin oli tainnut jäädä Reykjavikiin ja meillä oli vain sopivasti tuulinen, pilvinen keli. Välillä polku katosi lumen alle, mutta sitä oli helppo seurata, sillä liikenteessä oli ollut muitakin ja reitti on merkitty myös punakeltaisin kepein. Polku kiemurteli tunturin kylkeä pitkin välillä nousten ja laskien korkeuskäyrän tai pari. Polkupohja oli mutainen ja liukas eikä lumikaan parantanut pitoa yhtään. Tämä teki etenemisen raskaaksi. Noin tunnin käppäilyn jälkeen laskeuduimme Reykjadaluriin (sana "Reykja" tarkoittaa savuista, sumuista tai utuista) ja ylitimme joen. Joka kerta koittaessani vettä kädellä hämmästyin siitä, ettei se ollut jääkylmää. Islanti on hämmentävä kuuman veden maa.


Gufudalur
Savuttaja
Välillä nousu oli rankkaa liukkaassa lumessa, mutta matka oli vaivan arvoinen!
Tunturin rinnettä pitkin oli mielettömän upeaa kävellä!

 



Reykjadalurissa

Kohtapuoliin edessämme oli taas sumuseinämä. Maa oli repeytynyt auki ja repeämissä ja kuopissa kiehui rajusti ja minua harmitti, kun olin unohtanut kananmunat kotiin. Onkaloista maan sisältä kuului lorinaa ja pulputtavia ääniä. Joelta löysimme kaksi veteen pulahtanutta retkeläistä kylpyankkoineen ja kysyimme neuvoa parhaalle kylpypaikalle. Saimme vinkin ylävirrassa sijaitsevasta joenhaarasta, jossa ilmeisesti kuuma joki yhtyy kylmään. Löysimme yhtymäkohdan ja pulahdimme ihanan kuumaan veteen lumen keskellä! Kylmä tuulikaan ei haitannut kylpijöitä.

Kuumat kaivot


Joku kurlutteli maan uumenissa.
Sammal kuumien lähteiden reunoilla oli erittäin tuuheaa ja vihreätä.
Kuumaa!
Astrid
Kylpemässä kuumassa joessa.

Minua olisi kiinnostanut tutkia noin puolen kilometrin päässä oleva autiotupa, mutta iltapäivän edetessä nopeasti käännyimme ja palasimme samaa reittiä takaisin. Autossa oli raukea tunnelma ja illalla kokkasimme Guesthouse Aurorassa vegaanista juurespataa. Nam!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti