keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Vierailijat

Aika pääsiäisestä eteenpäin on ollut erityisen kiireistä, kun ensin perhe kävi tervehtimässä viikon mittaisella pyörähdyksellä ja sen jälkeen poikaystävä kahden viikon reissulla. Perheen kanssa ajettiin pohjoisen ”pääkaupunkiin” Akureyriin ja lopulta Islannin ympäri. Kuvat kertonevat kaiken reissusta: lumisen pohjoisen ja jylhän vuonoisen idän.

Sesongin ulkopuolella matkaaville tiedoksi, että pysähdys-, ruoka- ja yöpaikat kannattaa suunnitella etukäteen, koska suurin osa pikkupaikoista on kokonaan kiinni turistisesongin ulkopuolella eikä maaseudulla välttämättä löydy niitä ollenkaan.

Goðafoss on suuri vesiputous pohjoisessa lähellä Mývatnia. Tarina kertoo, että Islannin käännyttyä kristinuskoon vuonna 1000, Þorgeir Þorkelsson, joka oli vastuussa asian päättämisestä, heitti vanhat jumalpatsaat putoukseen. Tästä juontuu paikan nimi: Goðafoss="jumalputoukset"

Perhe
Dimmuborgirin katedraalissa

Katedraali on täysin luonnon veistos.

Dimmuborgir on komea laavakenttä Mývatn-järven rannalla. Se on syntynyt suomaalle virranneesta laavasta, jolloin maasta höyrystynyt vesi on luonut venttiilejä laavaan. Venttiilit näkyvät komeina ja kummallisina laavamuodostumina.
Hverfjall, halkaisijaltaan noin kilometrin kokoinen kraateri.

Lunta oli noin 2 metriä ja osa pohjoisen teistä oli suljettu. Olimme onnekkaita ja pääsimme ajamaan Dettifossille edellisenä päivänä aurattua tietä!

Dettifoss on Euroopan voimakkain putous ja siellä on kuvattu mm. Prometheus-elokuvan kohtaus.

Menossa Hengifossille

Matkan varrella näkyi hienoja basalttimuodostelmia, jotka ovat innoittaneet mm. Hallgrimurin kirkon arkkitehtia.

Hieman jäinen Hengifoss

Djúpivogur, josta ei saanut ruokaa

Tie hiekkarinteessä

Rikun kanssa pyörittiin ensimmäinen viikko aikalailla Reykjavikissa; käytiin museoissa, sukeltamassa Silfrassa, kiivettiin Esjalle, syötiin hyvin, juhlittiin suomalaisten vaihtareiden järjestämillä sitseillä ja aiheutettiin normaalia pahennusta. Toisella viikolla vuokrasimme jeepin SadCars’ista ja ajoimme Snæfellsnesiin. Matkan varrella poikkesimme bongaamassa Islannin korkeimman vesiputouksen Glymurin.

Babalússa
Menossa Esjalle

Riku ja Guðmundur
Riku huipulla

Urpo

Sukeltamassa Silfrassa (kuvassa minä ja Riku)

Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen välissä. Välillä railo on niin kapea, että pystyy koskettamaan molempia laattoja yhtäaikaa.

Silfran perällä oli vapaasukeltajia

Glymurin etsinnän aikana sää muuttui radikaalisti ja pamppaloimme tunnin verran sakeassa lumipyryssä.

Vuokra-auto ja ilmeeni, kun emme löytäneet Glymuria ensiyrittämällä (olimme väärässä lahdessa).

Riku aivan mielettömässä luonnollisessa luolassa
Aivan mieletön luola

Minä ja taustalla Valasvuono
Glymur on Islannin korkein vesiputous pudoten melkein 200 metrin korkeudelta. Parkkipaikalta kävelymatkaa kertyy noin 1,5 tunnin verran.

Vesiputous on tajuttoman kauniin ja jylhän kanjonin perukoilla. Polut kulkevat rotkon molemmilta puolilta.

Riku ja Snæfellsjökull

Snæfellsjökull on aktiivinen tulivuori Snæfellsnes-niemimaan kärjessä. Jäätikön ympärillä pyörii paljon mystiikkaa. Sitä on kuvattu yhdeksi Islannin (ja ehkä koko maailman?) kauneimmista jääpeitteisistä tulivuorista. Ufohörhöt uskovat avaruusolentojen tapaavan sen huipulla. Ei pöllömpi tapaamispaikka sinänsä, sillä huippu on melkein aina pilvien peitossa. Myös Matka maailman keskipisteeseen alkoi tältä tulivuorelta. Aikataulun puitteissa ei lähdetty koittaan.

Länsirannikkoa
Myrskylintuja (Fulmarus glacialis)  pesimässä kallionkielekkeellä

Snæfellsjökull

Kivettynyt peikko
Pieni Merenneito jumissa rantakalliolla
Yritimme löytää niemimaan rannalle huhujen mukaan ajautunutta valasta sekä Kolgrafafjörðuriin helmikuussa kuollutta kalaparvea, mutta tuurimme oli yhtä huono molemmissa. (Sini: "Me ajellaan ympäri vuonoja etsimässä kuolleita kaloja... Kai sen ajan voisi huonomminkin käyttää.")

Yön vietimme hätämajoitukseen tarkoitetussa autiotuvassa (Emergency Hut). Suomessa retkeilyyn tottuneelle nyt huomio, että islantilaiset autiotuvat ovat hyvin erilaisia kuin muut pohjoismaalaiset. Tuvissa ei yleensä ole kamiinoita ja jos on, nämä tuvat ovat silloin jonkun ylläpitämiä, mikä tarkoittaa sitä, että siellä heiluu koko mökin aukioloajan joku lämmittämässä tupaa. Nämä tuvat yleensä maksavat jotain. Lämmitys tapahtuu puun sijasta hiilillä - luonnollisesti, täällä kun ei ole puuta. Hätätuvat on erotettu valvotuista autiotuvista erilaisella karttamerkillä. Nämä ovat auki ympäri vuoden eikä niillä ole tuvanlämmittäjää. Hätätupien varustukseen kuuluu yleensä vettä, muonaa, kaasupoltin ja huopia. Näitä ei kuitenkaan ole tarkoitus käyttää ellei ole oikeasti hätätilanne. Meidän hätätupamme muistutti enemmän kummittelevaa hökkeliä kuin kotoisaa majoitusta. (Riku: "Tähän verrattuna suomalaiset varaustuvat ovat viiden tähden hotelleja.") Jäimme kuitenkin yöksi pitämään sadetta (jota maja onneksi piti!). (Rikun kommentti aamulla: "Olen positiivinen: mikään demonilammas ei tullut ja syönyt meitä, mikä on tilanteeseen nähden hyvä lähtökohta.")


Menossa Blue Lagooniin

Blue Lagoon -kylpylä

Geysirien luona

Riku ja Strokkur
Þingvellirissa
Mannerlaattojen välissä kuivalla maalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti