sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Islantilainen villapaita

Seuraa hervotonta villapaitahypetystä. Yksi suosituimmista vaihtariharrastuksista täällä ovat olleet islantilaiset villapaidat. Ilmiö syntyi talousromahduksen aikaan 2008, kun ihmiset opettelivat uudestaan neulomaan perinteisiä islantilaisia villapaitoja. Nykyisin ihmisillä näkee niitä paljon yllään arjessa, niin yliopistolla kuin kaupungillakin. Turistikaupat ovat pullollaan erilaisia villapaitoja, mutta sellaisen voi löytää myös kirpputorilta tai tilata suoraan tekijältä. Hauskinta kuitenkin on tietenkin opetella neulomaan se itse!

Seuraa hervotonta lammashypetystä. Perinteinen "lopapeysa" (isl. villapaita) neulotaan islantilaisen lampaan villasta, lopista. Kaikki lampaat saarella ovat samaa islanninlammasrotua. Sitä ei heti uskoisi, sillä värikirjo villoissa on us-ko-ma-ton! Kirkkaan valkoisesta tummaan mustaan ja kaikkea siltä väliltä! Lammas on suosittu kotieläin ja myös lampaanlihaa syödään paljon. Islanninlampaan villasta kudottu neule on kestävää ja lämmintä. Villalanka valmistetaan perinteisesti käyttämällä lampaan turkin aluvilloja, jotka pehmentävät lankaa, jolloin se kutittaa vähemmän, sekä pitkiä päälyvilloja, jolloin langasta tulee kestävää. Tekokuituja lankoihin ei koskaan lisätä. Reykjavikissa lopilankoja myy mm. Islannin käsityöyhdistys Handprjónasamband Íslands (The Handknitting Association of Iceland) ja langat ovat paikalliselta Álafoss-tuottajalta, jonka tehtaanmyymälä on Mosfellsbærissa bussimatkan päässä. Álafoss ei kuitenkaan käytä sisävilloja vaan valmistaa kaikki villansa pelkästään päälyvilloista.

Seuraa hervotonta hypetystä. Aloitin ensimmäisen paitakokeiluni jo tammikuussa (olikohan jopa ensimmäisellä viikolla). Ohjeita on saatavilla niin kaupoissa kuin netissäkin, mutta olin hieman laiska, enkä jaksanut etsiä ja paita menikin ihan hyvin improvisoimalla. :) Luonnostelin ensin kuvion paperille, otin mitat, sovitin kuvion laskettuihin silmukkamääriin ja aloin kutoa. Lopille tarvitsee vähän paksummat pyöröpuikot, jotka ostin täältä. Islantilainen villapaita neulotaan yhdessä osassa, siinä ei siis ole saumoja missään kohtaa, paitsi kainaloissa. Niin hihat kuin miehustakin neulotaan loppuun asti pyöröpuikoilla. Helppoa ja hauskaa! Ja halpaa! Koska lampaita on paljon ja neulominen suosittu harrastus, villalanka on naurettavan halpaa. Ostamalla omat villat ja kutomalla itselleen villapaidan saattaa säästää jopa puolet valmiin paidan hinnasta. Keskustan villakaupoista saa valmiiden puseroiden ja kaikkien mahdollisten välineiden lisäksi myös osaavaa ja ystävällistä neuvontaa. Useat vaihtarit perustivat myös omia neulontakerhoja, joissa kokoontuivat neulomaan yhdessä ja auttelemaan toisia.

Eihän siinä mennyt kuin reilu viikko, kun ensimmäisen villapaidan jo sain valmiiksi. Toisesta päätinkin sitten tehdä villatakin. Nyt teen pari villasukkaa tähän väliin...

Neulomassa Dillonissa, viskibaarissa Laugavegurilla

Rikun harmaa villapaita valmiina ja minun villatakki tulossa. Villatakkikin neulotaan yhtenä kappaleena ja leikataan lopuksi etumuksesta auki. 

Minä ja taustalla Esja

Pehmoista ja lämmintä äitienpäivää kaikille! Gleðilegan mædradag! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti